Job 10

Job valittaa tuskaansa

1 "Sieluni on kyllästynyt elämään. Päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa, 2 sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minut tilille. 3 Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomien neuvoa? 4 Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niin kuin ihminen katsoo? 5 Ovatko päiväsi kuin ihmisen päivät ja ovatko vuotesi kuin miehen vuodet, 6 koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit syntiäni, 7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja että ei ole ketään, joka auttaa käsistäsi?' 8 Kätesi ovat minut luoneet ja tehneet. Yhtä kaikki sinä tuhoat minut perin juurin. 9 Muista, että sinä olet muovaillut minua kuin savea, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen. 10 Etkö sinä valanut minua kuin maitoa ja juoksuttanut kuin juustoa? 11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut kokoon luista ja jänteistä. 12 Elämän ja armon sinä olet minulle suonut, ja huolenpitosi on varjellut henkeni. 13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän. Tiedän, että tämä oli mielessäsi: 14 jos minä syntiä tein, sinä vartioit minua, etkä antanut rikostani anteeksi. 15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen. 16 Jos pääni nousee, sinä ajat minua kuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan. 17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot toiset joukot kimppuuni. 18 Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut ihmissilmän näkemättä! 19 Olisin, kuin minua ei olisi ollutkaan, ja minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan. 20 Ovathan päiväni vähän aikaa kestävät. Hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että voisin iloita vähän aikaa, 21 ennen kuin lähden pimeyden ja kuoleman varjon maahan sieltä koskaan palaamatta, 22 maahan, jonka pimeys on synkkä kuoleman varjo ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."