Micah 4

Lupaus Uudesta liitosta

1On oleva päivien lopulla: Herran temppelin vuori on oleva vahva, kaikkia muita vuoria ylempänä, kukkuloista korkeimpana, ja kaikista pakanakansoista virtaa sinne väkeä solkenaan. 2Niin monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa mukaan, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitään ja vaeltaisimme hänen polkujaan; sillä Siionista lähtee laki ja Jerusalemista Herran sana." 3Hän tuomitsee monien kansakuntien kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille kaukaisiin maihin asti. He takovat miekkansa aurankärjiksi ja keihäänsä viinivesoimiksi eikä kansa nosta miekkaa toisiaan vastaan, eivätkä he enää opettele käymään sotia. 4He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään pelottelematta. Sillä Herran Sebaotin suu on puhunut. 5Sillä kaikki kansakunnat vaeltavat jumalansa nimessä kukin, mutta me vaellamme Herran, meidän Jumalamme, nimessä aina ja iankaikkisesti. 6Sinä päivänä – tämä on Herran sana – tahdon koota ontuvat ja kerätä hajalle ajetut ja ne, joille olin tuottanut onnettomuutta. 7Teen ontuvista jäännöksen ja kauas hajotetuista väkevän kansan. Silloin Herra on oleva heidän kuninkaansa Siionin vuorella siitä alkaen ja iankaikkisesti. 8Sinä Karjatorni, tytär Siionin kukkula! Sinun luoksesi tulee ja saapuu entinen hallitus, tytär Jerusalemin kuninkuus. 9Nyt – miksi vaikeroit ääneen? Eikö sinulla ole kuningasta, onko sinun neuvonantajasi kadonnut, koska kipu on vallannut sinut kuin synnyttäjän? 10Vääntelehdi vain kouristuksissasi, tytär Siion, kuin synnyttäjä, sillä nyt sinun on lähdettävä ulos kaupungista ja asuttava kedolla ja mentävä Baabeliin asti. Siellä sinut pelastetaan. Siellä Herra lunastaa sinut vihamiestesi käsistä. 11Nyt kokoontuu sinua vastaan paljon pakanoita, jotka sanovat: "Se saastutettakoon. Katselkoon silmämme Siionia!" 12Mutta he eivät tunne Herran ajatuksia eivätkä ymmärrä hänen neuvoaan, sillä hän kokoaa heidät kuin lyhteet puimatantereelle. 13Nouse ja pui, tytär Siion, sillä annan sinulle rautasarvet ja vaskisorkat sinulle annan, ja sinä murskaat monet kansat. Vihin Herralle, tuhon omaksi, heidän väärän voittonsa, kaiken maan Herralle heidän rikkautensa.

Beetlehem ja Kristus

14Nyt yhdy laumaksi, sinä hyökkääjien ahdistama tytär! Meitä piiritetään, he lyövät sauvalla poskelle Israelin tuomaria.

Copyright information for FinSTLK2017