‏ 1 Maccabees 11

Ptolomeuksen julmuudesta vävyänsä Aleksanderia vastaan. 1Ja Egyptin kuningas kokosi väkeä, niin paljon kuin santaa on meren pohjassa, ja paljon haaksia, ja meni Aleksanderin valtakuntaa petoksella saamaan allensa, ja molempia valtakuntia hallitsemaan. 2Sentähden meni hän Syriaan, ja oli hyvä ystävä olevinansa. Niin avattiin hänen eteensä kaikkein kaupunkein portit, ja käytiin häntä vastaan, ja otettiin kunniallisesti vastaan, niinkuin Aleksander oli käskenyt, että hän oli hänen appensa. 3Mutta kuhunka kaupunkiin Ptolomeus tuli, siihen myös jätti sotajoukon vartiaksi. 4Ja kuin hän Asdodiin tuli, osoittivat he hänelle, kuinka Jonatan Dagonin templin ja kaupungin polttanut ja maahan lyönyt oli, ja kuinka kuolleiden ruumiit siellä ja täällä hajoitettuna makasivat, ja teiden vieriin, suuriin joukkoihin haudatut olivat, 5Ja sanoivat kuninkaalle, että Jonatan sen vahingon oli tehnyt, saattaaksensa häntä kuninkaan vihoihin. Mutta ei kuningas siihen mitään vastannut. 6Ja Jonatan meni myös kuningasta vastaan Joppeen; siellä he puhuttelivat toinen toistansa, ja olivat yhdessä sen yön. 7Ja Jonatan seurasi kuningasta hamaan Eleuteruksen virtaan asti, sitten meni hän jälleen Jerusalemiin kotiansa. 8Ja kuningas Ptolomeus sai kaupungit hamaan Seleukiaan asti, lähes merta, ja ajatteli ajaa Aleksanderia pois, 9Ja lähetti sanan Demetriukselle, että hän tulis hänen tykönsä tekemään liittoa hänen kanssansa ja lupasi hänelle tyttärensä, joka Aleksanderilla oli, lupasi myös auttaa häntä kuninkaaksi, 10Ja sanoi katuvansa sitä, että hän Aleksanderille tyttärensä oli antanut; 11Ja sanoi Aleksanderin syyn, hänen seisoneen hänen henkensä ja valtakuntansa jälkeen. 12Ja osoitti vihansa julkisesti, ja eroitti itsensä Aleksanderin ystävyydestä, ja otti häneltä tyttärensä pois, ja antoi Demetriukselle. 13Ja kuin Ptolomeus tuli Antiokiaan, pani hän molemmat kruunut päähänsä sekä Egyptin että Asian kruunun. 14Mutta kuningas Aleksander oli siihen aikaan Kilikiassa; sillä muutamat kaupungit olivat siellä hänestä erinneet. 15Kuin hän sai kuulla Ptolomeuksesta, meni hän häntä vastaan sotimaan hänen kanssansa; mutta Ptolomeus oli paremmin varustettu, ja meni häntä vastaan ja ajoi hänen pois. 16Ja Aleksander pakeni Arabiaan, että hän siellä olis saanut rauhassa olla, mutta kuningas Ptolomeus oli sangen voimallinen. 17Sentähden antoi Zabdiel Arabiasta vieraansa Aleksanderin pään hakata pois, ja lähetti sen kuningas Ptolomeukselle. 18Ptolomeus kuoli kolmantena päivänä sen jälkeen; silloin myös ne sotamiehet, jotka Ptolomeus oli asettanut kaupunkeihin, tapettiin niiltä, jotka kaupungeissa asuivat. 19Näin sai Demetrius valtakunnan, seitsemäntenä vuotena seitsemättäkymmentä toista sataa. 20Siihen aikaan kokosi Jonatan väkensä Juudean maalla, omistaaksensa Jerusalemin linnaa jälleen, ja antoi sen eteen panna rakennukset ja sota-aseet. 21Niin muutamat luopuneista menivät kuningas Demetriuksen tykö, ja kantoivat Jonatanin päälle, ja sanoivat, että hän oli linnan piirittänyt. 22Silloin vihastui kuningas suuresti ja meni kiiruusti Ptolomaidiin, ja kirjoitti Jonatanille, ettei hän linnaa olisi ahdistanut, mutta kohta tullut hänen tykönsä Ptolomaidiin; siellä hän tahtoi häntä muutamista asioista puhutella. 23Mutta kuin tämä sana tuli Jonatanille, antoi hän linnan olla piiritettynä, ja valitsi muutamia vanhimmista Israelissa ja papeista, jotka häntä seuraaman piti, ja nousi ja antoi itsensä hengenvaaraan, 24Ja otti monta kallista kappaletta myötänsä, kullasta, hopiasta ja vaatteista, ja meni Ptolomaidiin kuninkaan tykö, ja löysi armon ja ystävyyden hänen tykönänsä. 25Kuin siis ne, jotka hänen kansastansa luopuneet olivat, kantelivat hänen päällensä, 26Piti kuningas hänen kunniassa, niinkuin hän myös ennenkin pidetty oli, ja teki hänelle suuren kunnian kaikkein päämiestensä edessä, 27Ja vahvisti hänen ylimmäisen papin virkaan ja kaikkinaiseen muuhun kunniaan, joka hänellä siihen päivään asti oli ollut, ja piti hänen ylimmäisenä ystävänänsä. 28Jonatan rukoili myös kuningasta, että hän kaiken Juudean ja ne kolme kihlakuntaa Samariassa ja Galileassa olis antanut verotoinna olla, ja lupasi hänelle sen vapauden edestä kolmesataa leiviskää kultaa. 29Se kelpasi kuninkaalle, ja antoi Jonatanille kirjan näin: 30Kuningas Demetrius toivottaa veljellensä Jonatanille ja Juudan kansalle terveyttä! 31Me lähetämme teille kopion, kirjasta, jonka me isällemme Lastenekselle teidän tähtenne kirjoittaneet olemme, että teidän sen tietämän pitää. 32Kuningas Demetrius toivottaa isällensä Laskenekselle terveyttä! 33Me olemme ajatelleet ystävillemme ja uskollisille liittoveljillemme Juudalaisille tehdä hyvää, heidän uskollisen ystävyytensä tähden meitä kohtaan. 34Sentähden me asetamme, että papit Jerusalemissa kaiken Juudean ja ne kolme kaupunkia, Aphereman, Lyddan ja Raman, jotka Samariasta ovat Juudean tykö pantu, rajoinensa pitää omistaman. 35Me teemme heidät myös vapaaksi kaikesta siitä, minkä heidän ennen piti kuninkaalle joka vuosi antaman: jyvistä, hedelmistä, kymmenyksistä, veroista, suolatullista ja muista kruunun teoista. 36Näistä kaikista pitää heidän tästedes vapaat oleman; ja senkaltainen vapaus pitää heille vahvana ja lujana pidettämän. 37Tämän kaltainen kirja pitää annettaman Jonatanille, jonka hänen pitää paneman pyhälle vuorelle kunnialliseen ja julkiseen siaan. 38Koska kuningas Demetrius näki, että kaikessa valtakunnassa rauha oli, ja ettei yksikään enää asettanut itsiänsä häntä vastaan, päästi hän kaiken oman maan sotaväen menemään kunkin majoillensa. Mutta muukalaisen sotaväen, jonka hän pakanoilta luodoista ottanut oli, piti hän tykönänsä, jonka tähden myös oman maakunnan sotaväki häntä suuresti vihasi. 39Mutta kuin Tryphon, yksi päämiehistä, joka muinen Aleksanderin ystävä oli ollut, näki, että sotaväki kuningas Demetriusta vihasi, meni hän Emalkuelin Arabialaisen tykö, joka nuoren Antiokuksen, Aleksanderin pojan, kasvattanut oli. 40Sitä hän neuvoi antamaan nuorukaista hänen haltuunsa, ja lupasi asettaa hänen isänsä valtakuntaan jälleen. Ja jutteli Arabialaiselle, kuinka ja minkätähden sotaväki rupesi vihaamaan kuningas Demetriusta, ja niin viipyi hän Arabialaisen tykönä kauvan aikaa. 41Silloin Jonatan kirjoitti Demetriukselle, ja rukoili häntä käskemään niitä, jotka linnassa olivat, menemään pois ja linnaa hänelle antamaan; sillä he tekivät Israelille paljon pahaa. 42Silloin kirjoitti Demetrius Jonatanille näin: en ainoasti tätä, jota sinä anot, mutta paljoa suuremman kunnian ja hyvyyden minä tahdon sinulle ja sinun kansalles tehdä, niin pian kuin minä taidan. 43Mutta nyt minä olen suuressa vaarassa: sentähden tee niin hyvin minua kohtaan ja lähetä minulle apua: sillä kaikki minun sotaväkeni on minun hyljännyt ja asettanut itsensä minua vastaan. 44Sen tähden lähetti Jonatan hänelle kolmetuhatta jaloa sotamiestä. Ne tulivat Antiokiaan kuninkaan tykö, ja kuningas ihastui heidän tulemisestansa sangen suuresti. 45Niin kansa nosti kaupungissa kapinan, joita oli sata ja kaksikymmentä tuhatta miestä, ja tahtoivat tappaa kuninkaan. 46Mutta kuningas pakeni linnaansa. Silloin sotaväki omisti kaupungin kujat ja tahtoi väkisellä linnaa saada. 47Sen tähden kutsui kuningas Juudalaiset häntä varjelemaan. Niin juoksivat kaikki Juudalaiset kuninkaan avuksi, ja jakoivat itsensä kaupungin kujille, 48Ja löivät sinä päivänä satatuhatta miestä, ja sytyttivät tulen kaupungissa, ja ottivat heidän tavaransa. Näin he auttivat kuningasta. 49Kuin kaupungin kansa näki, että Juudalaiset kaupungin saivat haltuunsa, myöntyivät he, ja huusivat kuninkaalle, ja rukoilivat rauhaa, että Juudalaiset olisivat asetetut, ettei he myös enää väkeä tappaneet olisi, ja kaupunkia peräti hävittäneet. 50Niin tehtiin rauha, ja Juudalaiset heittivät aseensa pois, ja suuresti kunnioitettiin kuninkaalta, ja saivat korkian nimen koko valtakunnassa; 51Ja menivät jälleen kotiansa Jerusalemiin, ja veivät myötänsä paljon hyvyyttä, jonka he olivat sodassa voittaneet. 52Koska siis Demetrius taas surutoin oli, ja rauha oli kaikissa paikoissa hänen valtakunnassansa, 53Ei hän ensinkään pitänyt sitä, mitä hän Jonatanille luvannut oli, mutta peräti eroitti itsensä hänestä, ja oli hänelle kiittämätöin hänen hyväin tekoinsa edestä, ja osoitti hänelle petollisuutensa. 54Vähää jälkeen tuli Tryphon jälleen nuoren Antiokuksen kanssa. Tämä Antiokus tuli kuninkaaksi, ja pantiin kruunu hänen päähänsä. 55Ja hänen tykönsä tuli kaikki se sotaväki, jolle kuningas oli luvan antanut. Kuin he sotivat Demetriuksen kanssa, löivät he hänet pakoon, ja ajoivat häntä takaa. 56Ja Tryphon otti elephantit ja voitti Antiokian. 57Ja nuori Antiokus kirjoitti Jonatanille, ja vahvisti hänen ylimmäisen papin virkaan ja myöten antoi, että hänen ne neljä kaupunkia piti omistaman ja pitämän, ja oleman kuninkaan ystävänä; 58Ja lähetti hänelle kultaisia astioita, ja antoi luvan hänelle pitää kultaa pöydällänsä ja purpuraa ja kultaisen vyön kantaa suolillansa. 59Ja Simonin, Jonatanin veljen, teki hän sen maakunnan päämieheksi Tyrosta niin hamaan Egyptiin asti. 60Ja Jonatan läksi ulos ja meni, virran ylitse, ja tuli niihin kaupunkeihin, jotka olivat ympäristöllä. Ja hänen tykönsä meni kaikki sotaväki Syriasta, auttamaan häntä. Ja kuin hän tuli Askalonin alle, kävivät kaupungin asukkaat hänen tykönsä, ja ottivat hänen kunniallisesti vastaan, ja antautuivat hänen allensa. 61Senjälkeen meni hän Gatsan eteen; mutta ne, jotka Gatsassa olivat, ei tahtoneet häntä päästää sisälle; sentähden piiritti hän kaupungin, ja poltti läheiset esikaupungit ja otti saaliin. 62Niin rukoilivat Gatsan asuvaiset rauhaa, ja Jonatan teki rauhan heidän kanssansa, ja otti muutamia heidän lapsiansa panttivangiksi, ja lähetti Jerusalemiin; mutta hän meni lävitse maakunnan Damaskuun asti. 63Mutta kuin hän kuuli, että kuningas Demetriuksen päämiehet olivat suurella sotajoukolla tulleet Kedekseen, joka on Galileassa, omistamaan sitä maakuntaa, jonka kuningas oli hänelle antanut. 64Meni hän heitä vastaan, ja jätti veljensä Simonin siaansa siihen maahan. 65Ja Simon meni Betsuraan, Ja sitä niin kovin ahdisti kauvan aikaa, ettei siitä yksikään tohtinut tulla ulos. 66Sentähden ne rukoilivat rauhaa, ja hän teki heidän kanssansa rauhan, ja antoi heidän pelkäämättä käydä ulos, ja omisti kaupungin, ja pani siihen sotaväkeä sitä varjelemaan. 67Mutta Jonatan meni sotaväkensä Genesaretin meren tykö, ja oli huomeneltain varhain ylhäällä, ja he tulivat Batsarin kedolle. 68Niin menivät pakanat häntä vastaan lakialle, ja heitä oli salainen joukko vuorella. 69Kuin Jonatan löi sitä toista joukkoa, niin tuli salainen joukko vuorelta hänen päällensä. 70Niin pakeni kaikki Jonatanin sotaväki, niin ettei muita jäänyt hänen tykönsä kuin ainoasti sodan päämiehet, Matatias Absalomin poika ja Juudas Kalphin poika: 71Silloin repäisi Jonatan vaatteensa, ja pani multaa päänsä päälle, rukoili, 72Ja meni jälleen vihollisten tykö, ja löi heidät pakoon. 73Koska hänen väkensä, jotka ennen olivat paenneet, sen näkivät, kääntyivät he auttamaan Jonatania jälleen, ja ajoivat vihollisiansa takaa hamaan Kedeksen leiriin asti, ja he myös sioittivat itsensä siihen. 74Ja siinä tuli sinä päivänä tapetuksi liki kolmetuhatta pakanaa. Senjälkeen meni Jonatan Jerusalemiin jälleen