‏ Job 15

1Niin vastasi Eliphas Temanilainen ja sanoi: 2Pitääkö taitavan niin tuuleen puhuman, ja täyttämän vatsansa tuulella? 3Sinä nuhtelet kelvottomilla sanoilla ja puheilla, joista ei ole hyödytystä. 4Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä. 5Sillä sinun pahuutes opettaa niin sinun suus; ja sinä olet valinnut viekasten kielen. 6Sinun suus pitää tuomitseman sinun, ja en minä: sinun huules pitää todistaman sinua vastaan: 7Oletkos ensimäinen ihminen, joka syntynyt on? eli ennen (kaikkia) vuoria luotu? 8Oletko sinä kuullut Jumalan salaisen neuvon? ja onko taito halvempi sinua? 9Mitä sinä tiedät, jota emme tiedä; mitäs ymmärrät, joka ei ole meidän tykönämme? 10Harmaapäät ja vanhat ovat meidän tykönämme, jotka ennen ovat eläneet kuin sinun isäs. 11Pitäiskö Jumalan lohdutukset oleman halvat sinulle? Eli onko jotakin salaista tykönäs? 12Mitä sinun sydämes aikoi? ja mitäs vilkutat silmiäs? 13Kuinka sinä asetat mieles Jumalaa vastaan? että sinä senkaltaiset sanat suustas päästät. 14Mikä on ihminen, että hän olis puhdas? ja että hän olis hurskas, joka vaimosta syntynyt on? 15Katso, hänen pyhäinsä seassa ei ole yhtään nuhteetointa; ja taivaat ei ole puhtaat hänen edessänsä. 16Kuinka paljon enemmin ihminen on kauhia ja ilkiä, joka juo vääryyttä niinkuin vettä? 17Minä osoitan sinulle sen, kuule minua: minä luettelen sinulle, mitä minä nähnyt olen: 18Mitä taitavat sanoneet ovat, jota ei yksikään heidän isistänsä ole salannut. 19Joille ainoille maa annettu on, niin ettei yksikään outo saanut käydä heidän keskellänsä. 20Jumalatoin vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty. 21Pelvon ääni on hänen korvissansa, että rauhassakin pitää hävittäjä tuleman hänen päällensä. 22Ei hän usko palajavansa pimeydestä, ja varoo aina miekkaa. 23Kuin hän lähtee sinne ja tänne elatuksensa jälkeen, niin hän luulee aina pimeyden päivän käsissänsä olevan. 24Ahdistus ja hätä peljättävät häntä, ja yllyttävät hänen, niinkuin kuningas valmis sotaan. 25Sillä hän on ojentanut kätensä Jumalaa vastaan, ja vahvistanut itsensä Kaikkivaltiasta vastaan. 26Hän juoksee päätäpäin häntä vastaan, ja seisoo ynseästi häntä vastaan. 27Hän on peittänyt kasvonsa lihavuudellansa, ja lihoittanut ja paisuttanut itsensä. 28Mutta hänen pitää asuman hävitetyssä kaupungissa ja asumattomissa huoneissa, jotka roukkioksi riutumallansa ovat. 29Ei hänen pidä rikastuman, eikä hänen tavaransa pysymän, eikä hänen onnensa pidä leviämän maassa. 30Ei hänen pidä pääsemän pimeydestä: tulen liekki kuivaa hänen oksansa, ja hänen suunsa hengellä katoo. 31Ei hän taida uskaltaa turhuuteen, että hän on petetty; sillä turhuus on hänen palkkansa. 32Hän loppuu ennen aikaansa, ja hänen oksansa ei pidä vihoittaman. 33Hän poimitaan niinkuin kypsymätöin marja viinapuusta, ja niinkuin öljypuu varistaa kukoistuksensa. 34Sillä ulkokullattuin kokous pitää oleman yksinäinen, ja tulen pitää polttaman lahjain ottajan huoneen, 35Hän siittää onnettomuuden, ja synnyttää vaivaisuuden; ja heidän vatsansa valmistaa petoksen.