‏ Job 9

1Job vastasi ja sanoi: 2Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä. 3Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen. 4Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut? 5Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa. 6Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat. 7Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet. 8Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä. 9Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin. 10Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä. 11Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän. 12Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet? 13Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat. 14Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan? 15Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla. 16Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni; 17Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä. 18Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella. 19Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani? 20Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi. 21Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni. 22Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman. 23Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta. 24Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on? 25Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet. 26Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle. 27Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni: 28Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna. 29Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan? 30Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla, 31Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi. 32Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen. 33Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme. 34Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua; 35Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.