Job 19
1Job vastasi ja sanoi: 2"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne? 3Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte. 4Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani? 5Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni? 6Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa. 7Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta. 8Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni. 9Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni. 10Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun. 11Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa. 12Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille. 13Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet. 14Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut. 15Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään. 16Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä. 17Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä. 18Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan. 19Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan. 20Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä. 21Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut. 22Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani? 23Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, 24rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! 25Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. 26Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. 27Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni. 28Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri- 29niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Copyright information for
FinPR